ORLEANSIN SAARELLA (@ Ile d'Orleans)

Herkko oli aamulla onnistunut kahvinkeitossa ja minua odotti valmiit kahvit kun heräsin. Tässä hotellissa meillä ei ole maksettua aamupalaa, joten ollaan kylmälaukun varassa. Eipä silti, vielä on ruisleipää. Minun aamu oli muuten aika takkuinen. Netti ei toiminut. Ei sitten yhtään! Käytävällä toimi ja pihalla, mutta ei meidän huoneessa. Lähdin tuskissani hakemaan meille uudet kahvit respasta ja palatessa kaadoin yhden mukin käytävälle. Ei hampaita naurattanu...

Yhdeltätoista lähdettiin syömään. Ajeltiin ristiin rastiin ja lopulta päädyttiin baariin lähelle hotellia. Nämä kun täällä on vähän hitaita, niin silloinhan oli vasta aamiaisaika. Tilasin meille Clubit ja saatiin mahamme täyteen.

Sanoin ruokaa odotellessa, että mitenkähän siellä on mummua kotona valvottanu, ku se on lukenu meidän autoiluista, eikä oo saanu meitä skypelläkään kiinni. - Samassa soi puhelin. Kerroin pikaisesti kaiken olevan kunnossa ja lupasin skypettää, kun yhteydet taas pelaa.

Ajettiin hotellille pitämään sadetta. Täällä siis todellakin satoi. Eihän saarelle sateella kannattanut lähteä. Nämä meidän papat muutti sujuvasti mielensä ja päätti lähteä mukaan, kun lähden. Nettiyhteys olikin palannut ja sain skypetettyä kotiin. Olihan sitä mummua jännänny, että miten menee, ku blogi oli kuulemma jääny niin jännään kohtaan!
Kahdelta startattiin reissuun, vaikka taivas oli vielä pilvessä. Välillä pilvien välistä killotti oikeinkin nätisti ja oli kuitenkin lämmin. Päästiin taas ajamaan yksi riippusilta...

Ajoin saaren Quebecin puoleiseen kärkeen ja pysähdyttiin ihmettelemään maisemia. Olisipa vain ollut aurinkoisempi keli.

Jatkettiin matkaa saaren etelärantaa, kun takapenkiltä kuului: -"Tämä on ollu hyvä päivä!".
Olikin se reitti mukava ajaa. Vähän väliä pieniä kyliä, viinitarhoja, mansikanviljelijöitä, pottufarmareita ja niitä rattoreita! Saari on 34km pitkä ja 8km leveä. Jotenkin minulla oli koko ajan tunne, että ollaan Ranskassa. Eipä silti, se tunne oli jo Montrealissa.

Ja varmasti joka kylässä oli kirkko tai kaks! Mitäpä teijän silimä sannoo? Onko tuon kirkon torni vähän vinksallaan?

Palatessa huomattiin, että niin kuin Mervi sanoi, niin sehän on bingoilta! Ehottelin pysähdystä, mutta isä meinas, että mihin se ne ostoskortit lykkää, ku huomenna lähetään?!

Käytiin vielä illalla nassuttelemassa pihvit, että jaksetaan nukkua. Oli ihan syötävät, eikä ulkonäkökään ollut yhtään hullumpi.

Aamulla me sitten lähdetään Kenogamiin! Eli sinne Saguenayhin. Tuskin uskallan edes aatella mitä tarkoittaa "aamulla". Voi olla, että hätäsemmät istuu jo kahden jälkeen sängyn laidalla villasukissaan ja lippalakki päässä. Nyt ajetaan suoraan. Ei katella yhtään Veivarinperää.
Pitänee laittaa jo kone kiinni ja mennä itekki nukkumaan. Kohta ne meinaan herää, ku onhan kello jo yhdeksän ja nämä on nukkuneet jo tovin...

HIPASUSTA EI OTETA...

Sitäpä ollaan Quebec Cityssä! Aamu alkoi tavanomaisesti ja papat kävi itsekseen syömässä. Kerättiin romut nippuun ja käänneltiin Nissanin keula kohti Drummondvilleä. Tämä siksi, kun haluttiin ajaa Quebeciin eteläpuolta. Ajeltiin Montrealin pohjoispuolelta eteläpuolelle aamuruuhkassa. Ei nyt kovinkaan pahassa, mutta olihan tuolla autoja.

Vähän ennen St. Laurent-joen alittavaa tunnelia heräsin siihen, että molemmat papat huutaa kuin hinaajat! Näin Nissanin keulan edessä Minin katon ja polkasin liinat kiinni! Oli muuten hyvät jarrut ja poijilla tais tulla housupyykkiä. Ei osuttu, eikä meihin osuttu, mutta ei ollut varmaankaan monesta sentistä kiinni. Nooh, joka reissulla pitää näköjään olla joku tilanne. Viimeks mummuja herättelin ajamalla Hancockin sillalle vievää tietä vastavirtaan.

Drummondvilleen saakka ajoin highwayta ja sen jälkeen etsin reitin sivumpaa. Ajettiin 116 tietä itään. Tie kulki villestä villeen. Victoriaville, Princeville, Plessisville... Tulin siihen tulokseen, että niillä seuduilla asui mahottomasti eläkeläisiä. Jokaisen talon pihalla oli pitkät pinot polttopuita. Nähtiin älyttömän suuria peltovainioita ja välillä taas kumpuilevaa maastoa. Oli myös pätkiä, että ei tiennyt ollaanko Quebecissä vai Veivarinperällä. Bongattiin Rekelle myös muutama rattori.

Ajettaessa kylästä toiseen, joka kylästä löytyi lähes samanlainen terävätorninen kirkko. Ja ne sähköjohdot! Ne oli niin ihanasti rempallaan. Yhdessä risteyksessä tuli piiiiitkä rekka suoraan päin. Löysin Nissanista kuitenkin pakin ja pääsin väistämään. Kuski sompaili siihen malliin, kun se olisi ollut ihan normijuttu. - Kai se sitä sille olikin.

Lähestyttäessä Quebeciä kurvattiin kauppaan. Haettiin kylmälaukkuun vähän kinkkua ja juustoa. Papat huomas lihatiskissä grillattua kananrintaa. Hieroivat kai ensin itse kauppaa ja sitten hakivat minut hätiin. Minä yritin vähän toppuutella, että ei kai me tuommosta. Syötäis oikein kunnolla ja... - Ei auttanu! Meni naamat niin pahasti, että piti ostaa rintapalat. Niin ne sitten onnessaan nassuttivat niitä auton takapenkillä.

Muutin taas vähän navigaattorin määrityksiä ja ajoin Levisiin. Olin jo kotona katsonut, että vastarannalta, Levisin lauttarannasta saisi varmaankin parhaat valokuvat Quebecin vanhasta kaupungista. Noh, korkeammalta keskustasta olisi saanut komeammat, mutta onpahan nyt muutama kuva napattu.

Kuvaamisen jälkeen taas matka jatkui. Lähdettiin kiertämään sillan kautta Quebecin puolelle hotellille. Satuttiin vaihteeks iltapäiväruuhkaan. Ei sekään paha ollut, mutta tarkkana sai ramppeja ja kaistoja seuratessa olla.

Hotelli meillä on kaupungin itäpuolella. Tosi tilava ja ennen kaikkea valoisa huone. Pojatkin sai taas näkymän risteykseen, niin pääsevät laskemaan liikennettä. Minä aion huomenna käydä ajamassa Ile d'Orleansin ympäri. Se on se saari joessa kaupungin edustalla. Papat ei aikonu lähteä, niin öllöttäköön täällä. (Ehkä niillä ei ole enää puhtaita housuja?!) Aamuksi ja iltapäiväksi on luvannut ukkosta. Illalla pitäisi olla aurinkoista. Lämpöä kuitenkin lupailee taas +25 astetta.
Ja niille mummuille tiedoks, että ei nuille kovin pahoja traumoja näytä jääneen. Kuorsata jyristävät niin, että seinät tärisee. Onhan se kellokin jo toki kohta ilta kymmenen...