RAHALLA SELEVITTIIN!

Loppulaskun aika. Tilit on saatu selviteltyä ja viimeisetkin kulut jaettua. 

LENNOT (sis. vakuutuksen): 1335,24€ (445,08€/hlö)

VUOKRA-AUTO: 461,84€ (153,95€/hlö)

KV-AJOKORTTI: 30,00€ (10,00€/hlö)

HOTELLIT: 1197,73€ (399,24€/hlö), eli 28,52€/hlö/yö

POLTTOAINEET: 219,18€ (73,06€/hlö)

PARKKIMAKSUT: 14,21€ (4,74€/hlö)

VEROT/ PALVELUMAKSUT: 3,23€ (1,08€/hlö)

YHT: 3261,43€ (1087,14€/hlö)

Lisäksi käyttö- ja ruokarahat, joita minulla oli n.450€ edestä ja molemmilla papoilla 600-700€.

Koko reissu syötiin ja juotiin hyvin. Näläkää ei nähty. Ravintolalaskut oli meiltä kolmelta yleensä 50-70$. Tim Hortonsilla sämpyläkahvit oli 10-17$. Kaupasta hain juotavat. Ginger Ale six-pack puolen litran pulloissa maksoi 3,99$ ja vesikin oli monesti paljon kalliimpaa. 

Aino ja Bruce osti minun tilauksesta 35 litran kylmälaukun, joka saatiin kytkettyä autoon tai verkkovirtaan. Kylmälaukku oli koko ajan täynnä leipää, voita, kinkkua, juustoa, jugurttia, mehua, tomaatteja ym. Iltapalakin saatiin monena iltana syödä omasta laukusta. Varsinkin ensimmäisen viikon aikana, kun meillä oli vielä ruisleipää.

Loput rahat hupuloitiin tuliaisiin ja omiin ostoksiin. Menihän tuota, mutta ei kyllä yritettykään säästellä. 15 dollaria löytyi minun taskusta, kun tulin kotiin. Rekekin oli löytänyt vielä jostain muutaman kympin.

Reissu siis onnistui yli odotusten. Ei henkilö- eikä omaisuusvahinkoja. Papatkin jaksoi heilua, vaikka varmasti olivat väsyneitä reissun jälkeen, kun minäkin olin ihan tööt. Auton mittariin kertyi 3009km, eli aika hyvin osui ennakkoveikkaus kohdalleen. Nyt kun ollaan oltu "kotona" kohta kaksi viikkoa, niin minulla on jo taas 1500km tullut lisää mittariin. Kävin siis postilaatikon Pukkilassa tyhjentämässä ja pari päivää työpaikalla tuskailemassa. Joku epäilikin, että -"Taidat tykätä tuosta autolla ajosta?!" Mikäpä se on kesäisessä Suomessa ajellessa, kun mihinkään ei ole pitkä matka.

Äsken tuli jäsen ärrältä tekstari. Kyseli, olenko käynyt hautaa katsomassa. Päätettiin nimittäin jo Kanadassa, että käydään aina blogissa katsomassa hautaa, niin ei tuu pettymyksiä. - Oon käynyt ja hyvältä näyttää! Tiedusteli, että eikö jo ens vuonna lähetä kukat vaihtamaan. Mullehan passaa! Ei muuta ku loma-anomuksia täyttämään...

Ja sitten tämä blogi. Lukijoita oli taas paljon. Ketähän lienee...? 4400 latauskertaa menee just rikki. Kommentteja tuli ihan mukavasti. Kyllä me niitä ootettiinkin aina joka aamu. Samalla tavalla, kuin tekin blogia. Moni on soittanut minulle vielä tälläkin viikolla ja kertonut seuranneensa reissua. Uutta reissua odottavat. "Katjan toiviomatkat" jää nyt kuitenkin ansaitulle kesälomalle. - Aurinkoista kesää!

VESIHIISI SIHISI HISSISSÄ

Terve vaan tasamaan tallaajat! Meikäläinen on Porvoossa, Jäsen R72 todennäköisesti Hyvinkäällä ja E81 laskennallisesti Lahden ja Heinolan välillä menossa kohti Haapajärveä. Ollaan siis kotimaan kamaralla. Huonomminkin voisi olla, mutta palataanpas vielä helteisen Toronton aamupäivään...

Aamusta en muista mitään. Siitä on niin kauan aikaa. Ei varmaankaan tapahtunut mitään järisyttävää. Pakattiin laukkuja, kulutettiin aikaa ja odoteltiin yhtätoista. Sanoin papoille, että minuuttiakaan ennen yhtätoista ei lähdetä. Lennon oli määrä lähteä 14:25. Päpin mieleksi laitan näkymän hotellihuoneen ikkunasta. Päpi kun tykkää noista palleroista (vesitorneista).

Otin tuon kuvan siksi, kun huomasin, että tornin vasemman puoleiseen mastoon istui jonkinlainen "kotkana". Näettekö te sen? Noh, zoomataampas vähän...

Nyt se jo pitäis näkyä. Zoomataan kuitenkin vähän vielä lisää, niin saatte tehdä lajitunnistuksen.

Yhdeltätoista tepsuteltiin huoneesta ulos. Lueskelin vielä autossa vuokraamon papereita ja huomasin, että auto pitääkin palauttaa ykkösterminaaliin. Tuntui vähän oudolta, kun lento lähtee kolmosesta. Hurautettiin kuitenkin kentälle kuin vanhat tekijät ja suoraan ykkösen vuokraamoon. Auto kelpasi sinne ja luovutettiin se hyvillä mielin. Mittarilukemaa en huomannut kuvata, mutta eilen oli ajettuna muutamaa kymmenta kilometria vaille 3000km. Uskoisin, että kolme tonnia meni muutamalla kilometrillä yli. Noustiin hissillä viidennelle tasolle ja sieltä vielä tepsuteltiin junalle, jolla suhautettiin kolmos terminaaliin. Hienosti oli henkilökuntaa joka tasolla neuvomassa matkailijoita. Pudotettiin laukut lähtöselvitykseen ja paineltiin portille. Turvatarkastuksessa papoilla oli pieniä ongelmia, kun kaikki taskut ei olleetkaan tyhjät. Sattui vielä harvinaisen karkea täti ar-ti-ku-loi-maan papoille ohjeita. Ei tuntunut menevän jakeluun, vaikka sanoin useammankin kerran, että herrat eivät ymmärrä sanaakaan englantia. Päästiin siitä kuitenkin läpi, kun kaikki tekonivelet tarkastettiin.

Koneeseen lastaus aloitettiin tavallista aikaisemmin ja konekin rullasi jo ennen kahta irti putkesta. Ilmeisesti kaikki oli hyvissä ajoin koneessa. Ilmaan noustiin kuitenkin ihan ajallaan. Tällä kerralla ostin sen maksullisen wi-fin ja sehän toimikin ihan hyvin. Tein jopa kokeilumielessä blogipäivityksenkin lentokoneesta jossain Labradorin yllä.

Grönlannin yllä huomasin, että Jonna ja muut Seireeninaiset ovat lopetelleet keikkansa Mäntsälän Suurlavalla ja ovat kotimatkalla. Otin Jonnalle facepuhelun ja sehän sieltä vastas. Yllättävän hyvin kuului, eikä häiriöitä pahemmin ollut. Koneen melu vain oli vähän turhan iso, niin jouduin kuuntelemaan korvat höröllään. Onpahan nyt tuokin tullut kokeiltua.

Reykjavikiin laskeuduttiin ajallaan ja meitä oli odottamassa sellainen puhelinkioskin kokoinen poika pyörätuolin kanssa. Ärrä istui tuoliin ja sitten mentiin. Poju työnsi tuolin kyytiläisineen hissiin ja hissi oli ihan täysi! Silti me vaan tungettiin sinne isänkin kanssa. Eihän me voitu ärrää yksin jättää. Avustaja, tuoli, R, E ja minä. Lisäksi meillä kaikilla kolmella reput ja minulla vielä tax free ostokset. Siihen hissiin ei ois sopinut enää kissaakaan! Vaihdettiin kerrosta ja siirryttiin jonkin matkaa ja sitten taas hissiin. Arvatkaapa vaan oliko se samanlainen koppi! Sinne me vaan taas tungettiin. Poika painoi nappia ja kyyti oli lyhyt, mutta mieliinpainuva. Kuului vain paukahdus ja se oli sitten siinä! Hissi ei liikkunut ylös, eikä alas. Ovet ei auennut, eikä tilaa todellakaan ollut liikaa. Poika soitti hälytyskelloa ja se kuitenkin toimi. Eipä tuolla silti mitään vaikutusta ollut. VHF:llä sai kuitenkin yhteyden jonnekin ja kertoi, että ollaan jumissa hississä. Käskivät odottaa rauhassa. Se toive oli helppo täyttää, kun ei sopinut jalkaa liikauttamaan. Tunnelma tiivistyi kuin kosteus hissin metalliseiniin. Perimmässä nurkassa nojaileva avustaja alkoi pikkuhiljaa sulaa hissin lattialle. Olisiko vartti kulunut kun ääniä alkoi kuulua hissin ulkopuolelta. Oveen koputeltiin ja minä koputtelin takaisin. Puhuivat vähän aikaa islantia ja sitten äänet loppuivat. Ärräkin alkoi flanelipaidassaan tareta. Kyselin pojulta paljonko meillä on aikaa koneen lähtöön. Kertoi lennon lähtevän kolmen vartin kuluttua. Ruvettiin laskeskelemaan, että tällä tahdilla me ei olla siinä koneessa. Meitä tilanne vain huvitti. Täytyy sanoa, että meidän papat on aika kovia jätkiä. Avustaja jatkoi sulamistaan nurkassa. Isä kysyi minulta, että "mitä me sitten tehdään, jos tuo jätti kaatuu meidän päälle?" Minä sanoin, että eikai meidän auta, ku polkea se tuohon nurkkaan. Ei siellä ollut meillä kenelläkään yhtään enempää tilaa, kun se jolla seistiin. Kun puolituntia oli kulunut joku ilmeisesti yritti korjata hissiä. Ainakin äänet oli vähän sen kuuloisia. Reke meinas, että kyllä meillä kohta hymyt hyytyy, ku lento lähtee. Eikai siinä riehumaankaan auttanut ruveta. Hien sai helpommallakin. Lopulta joku tuli huutelemaan meille ja kyseli meidän vointia. Kysyinkin papoilta, "laitetaanko noihin vähän vauhtia ja aletaan luettelemaan epikriisit?" Ärrä levitti lääkelaukkunsa ja napsi iltalääkkeet siinä odotellessa. Ahdistus oli luettavissa avustajan kasvoilta, vaikka olikin muuten varsin lungin oloinen. Minä lohdutin avustajaa, että ei mitään hätää. Meillä on pitkä pullo viskiä. Jossain vaiheessa hiipi kyllä mieleen ajatus, että oishan tuota tietenkin voinut käydä siellä koneessa vessassa...
Me otettiin tilanteesta kaikki irti ja minä aloin näpsiä ajankuluksi selfieitä tai paremminkin friendsieitä. Siinä vaiheessa, kun kirjoitin huuruuntuneeseen hissin seinään HELP! ja SOS alkoi poikaakin vähän naurattaa.

Valitettavasti ärrää ei saatu sopimaan samaan kuvaan, kun seinät oli niin lähellä, eikä me isän kans sovittu kääntymään reppuinemme. Tunnelma oli kuitenkin varsin lämmin. Saattoi se poikarukka olla ihmeissään, kun ei ymmärtänyt sanaakaan meidän puheesta. Välillä joku kävi taas huutelemassa meille jotain. Kun kuulivat meidän määränpään olevan Helsinki, tuntui se laittavan vähän enemmän liikettä hissin ulkopuolella. Pian saatiinkin raitista ilmaa, kun Securitaksen mies väänsi sorkkaraudalla ovet auki. Me oltiin metrin verran lattian yläpuolella. Minä hyppäsin ulos, otettiin isälle jakkara ja se tuli perässä. Ei ärräkään jäänyt nostajia odottamaan, vaan koki ihmeparantumisen ja astui hissistä alas. Lopuksi sieltä vääntäytyi se meidän avustaja. Käänneltiin kärryt toiseen suuntaan ja vauhdilla toiseen hissiin! Se hissi oli tilava, mutta se ei suostunut liikkumaan. Vilkuilin puhelimesta kelloa ja laskeskelin, että oltiin toisessa hississä suunnilleen 50 minuuttia. Lopulta mies sai ison hissin liikkeelle ja sitten meitä taas vietiin. Takakautta heittämällä passintarkastusjonon keulille. Passintarkastaja kysyi suomeksi "Minne olet matkustamassa?" ja hymyili leveästi. - "Helsinkiin, i hope!" Securitas ja avustaja selitti, että on oltu jumissa ja nyt on kiire. Sitten taas mentiin! Lähtöportille saapui kolme hiestä märkää matkalaista ja se neljäs hikinen meinas tyrkätä meidät vielä Köpiksen lennolle. Päädyttiin kuitenkin Helsingin koneeseen ja kerettiin istua paikoillemme, kun muu väki laskettiin sisään. Kohta jo rullattiin kiitoradalle...

Katselin leffaa hetken ja sitten onkin filmi poikki. Heräsin niskat poikki juuri kun tultiin suomen puolelle. Papoista en tiedä olivatko nukkuneet vai ei. Minä ainakin olin.

Helsingissä meitä odotti taas avustaja ja mentiin hissillä. Se kävi kivuttomasti. Laukkuhihnalla päästettiin avustaja pois ja kerättiin laukut kärryyn. Sen jälkeen minäkin jo kerkesin käydä vessassa. Tepsuteltiin laukkujen kans tuloaulaan, jossa Reken kuljettaja jo odotti. Meidänkin kyyti oli kehällä tulossa. Aurinko paistoi komeasti, kun lastauduttiin Päpin ja Anitan kyytiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Nyt saunaan ja sitten nukkumaan. Luulen, että seuraavan vajaan vuorokauden paikkailen univelkaa ja kääntelen rytmiä. Huomenna onkin sitten jo työpäivä. Kirjoitan teille vielä kerran, mutta en lupaa sitä vielä huomiseksi. Nyt - SAUNAAN!

SIIVELLÄ

Täällä sitä nyt lennellään kohti Reykjavikia. Piti ihan mielenkiinnosta kokeilla kuinka tämä blogin päivittäminen onnistuu täältä yläilmoista. Näkyy onnistuvan.

Lentokeli on mitä parhain. Ohutta yläpilvee ja silleen...

Tilattiin Quebecin poikien kans just kinkkusämppärit ja kyllä nyt jaksetaan ainakin Islantiin.

Kirjoittelen ihan oikean jutun paluumatkan kiemuroista, kunhan pääsen kotiin ja saan nukuttua vähän. Siihen vierähtää kuitenkin hetki. Lennetään juuri jossain Labradorin päällä 11284 metrin korkeudessa ja lento Reykjavikiin kestää vielä 3 tuntia ja 41 minuuttia.

LAUKUT ON PAKATTU!

Ja heleposti! Tai kyllä tuo ärrä vähän jotaki tupeksi. Yritin neuvoa, nosta se laukku sängylle ja pura kaikki pois ja pakkaa sitten järkevästi takaisin. Hetken se vielä arssiloi, mutta teki sitten niinku neuvoin. Kaikki mahtui ja lisääkin sopis. Een pakkaaminen vaikutti niin avuttomalta, että paiskasin sen rytkyt lootaan ja lootan kannen kiinni. Minun laukku on turvoksissa ja levällään tuossa lattialla. En mieti sitä tänään, mietin sitä huomenna.

Mutta palataanpas aamuun. Lepukin raukka joutui lähtemään navetalle ilman blogia. Samoin sieltä yritti äiti jo skypettää ja Päpi kirjoitti. Olin kyläreissusta johtuen hieman aikataulusta jäljessä ja julkaisin blogitekstin vasta seitsemältä suomen aikaa.
Meidän aikaa kello viuhtoi seitsemää, kun auoin silmiäni. Molemmat herrat pötkötteli sängyllä ja partaveden tuoksu leijaili vankasti ilmassa. Moneltakohan lieneen heränneet...
Makustelin hetken uniani ja sitten löin kamppeet niskaan ja lähdettiin aamupalalle. Tilasin meille munia, pekonia ja muita tykötarpeita. Tarjoilijakin toivotteli meidät tervetulleeksi takaisin. Luettelin papoille aamiaispöydässä vaihtoehdot päivän ohjelmaksi.

1) Lähden Vaughan Millsiin, joka eilen jäi käymättä ja papat pääsee pappaparkkiin
2) Lähden Dixie Outletiin ja papat pääsee pappaparkkiin
3) Lähdetään päiväksi Niagaran putouksille
4) Minä valitsen vaihtoehdon 1 tai 2 ja papat jää hotellille bongailemaan lentokoneita

Isä aikoi lähteä minun mukaan, mihin vaan ja Jäsen R aikoi jäädä hotellille. Asia päätetty! Minä valitsen vaihtoehdon 1. Tarkistin, että ärrälle on tarpeeksi vettä, ruokaa, avain, ohjeet...
Huoneessa ärrä muutti mielensä. - Hyvä niin! Niin me lastauduttiin autoon. Yhdeksältä työnnyttiin 401:lle ja ajeltiin aika tiiviissä tunnelmassa kohti pohjoista.

Esittelin nopealla kierroksella papoille Bass Pro Shopin. Tehtiin taas lisää tuliaisostoksia. Neuvoin, kuinka monessa paikassa on istumapaikkoja. Neuvoin vessat ja molemmat portit, minkä sisällä pitää pysyä. Sitten jätin papat parkkiin ja painelin ostoskeskukseen. Minulla kesti kaks tuntia, kun kävelin sen läpi. Todellakin kävelin. Kävin ehkä viidessä kaupassa. Hyvin olivat jannut jaksaneet jurottaa. Toin niille kylmää juotavaa ja häivyin taas. Kävin ostamassa itselleni talveksi metsästyshousut, ku sain niin halavalla. Sitten pakkasin papat autoon ja ajoin toiselle ovelle. Käpsyteltiin porukalla ruokailualueelle ja tilasin meille pöperöt Jimmy The Greekistä. Olihan hyvää ja riittävästi. Jätin papat vielä siihen ja hilipasin aurinkolasiostoksille. Onhan se aika iso ostari. Reke eppäili tuon olevan ihan Keskisen luokkaa. Vertailun vuoksi Tuurin kyläkauppa on 40000m2, ja Vaughan Mills on 110000m2, eli melkein kolme Keskistä sopis tuonne sisään. Lopulta palailin Bass Pro Shopista (ilman niitä laseja), kun myyjä sanoi "Ai sää oot vielä täällä?! Kävit varmaan lounaalla ja jatkoit shoppailua?!" - Bingo!

Ajettiin hienoisessa ruuhkassa ja tietenkin helteessä takaisin hotellille, kun napsin samalla kuvia. (Hotellilla huomasin, että kävi niinku Kauniin Jompalle Simpauttajassa, että ei ollu kamerassa vilimiä, eli muistikortti oli läppärissä hotellilla). Autoja oli meidän rinnalla kuudella eri kaistalla, mutta vastaan tulevilla ne kaistat oli oikeasti täynnä. Melkein hotellin pihassa kääntelin vielä takaisin ja palattiin kerran vielä Dollaramaan. Ja pitihän minun hakea vielä meille kaupasta sämpylöitä, kinkkua ja kinkeriä! Ollaan muuten juotu kahden viikon aikana Ginger Alea sen verran paljon, että ei välttisti tarvi heti huomenna suomessa ostaa.

Sitten alkoi se pakkaaminen! Sen jälkeen on bongailtu lentokoneita, laskettu junavaunuja ja muisteltu vanahoja. Ärräkin muisteli pyykkireissua Hauskalan Hellin kans Pikkulan Perkkiönkorpeen. Ja tulihan se lopulta eilen aamulla selväksi, että on se äiti lehemän kans aikanaan Sepälle tullu, vaikka isä koitti lyyvä ihan tyhyjäksi. Kyllä ärrä ties oikein ja lehemä oli ollu Hertta.

Vanahojen muistelusta puhuttaessa, paukasenpas tähän teille sen yhden lyhyen pätkän eiliseltä. Kuvasin kameralla videota tv-ruudulta, kun Aino näytti kaitafilmikuvaa ensimmäiseltä suomenmatkaltaan 1960. On muuten tuo filmi eka kerta, kun nään papan "elävänä". Pappa kuoli -76, eikä minulla ole siitä mitään muistikuvia. Laatu ei päätä huimaa, eikä vilahdus filmillä ole pitkä (ajassa 0:07-0:13). Onpahan kuitenkin aika arvokas pätkä...

Lataan ehkä sen Pikkulan pihalla kuvatunkin pätkän You Tubeen, jos asianomaiset tai paremminkin heidän jälkeläiset antavat luvan. Pitää kuulostella...

Nyt kuitenkin vaunujen laskuun ja sitten nukkumaan. Päästään taas aamulla jatustelemaan uniamme. Minulla ei ole aamulla herätystä. Papoilla on aamiainen jääkaapissa ja kahvinkeitin ladattu. Syödään urakalla eväät loppuun ja ehkä yhdentoista maissa yritellään kohti lentokenttää.

MITÄHÄN TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ SANOIS...

Aamu oli melko takkunen. Papat huokaili lakit päässä jo seittemältä, vaikka nimenomaan illalla sovittiin, että lähetään ku keretään. Satoi vielä vettäkin ja oli harmaata. Oisko se ollut sitten varttia vaille yhdeksän kun oltiin menossa. Illalla tein ajosuunnitelmaa ja poimin kartalta kaupunkeja, tai paremminkin kyliä tasaisin välimatkoin. Tarkoitus oli höynäyttää Selin ajattamaan pienempiä teitä kylästä kylään Toronton pohjoispuolta aina Vaughaniin saakka.

Sade loppui heti Kanatan jälkeen. Niin loppui liikennekin. Ajeltiin itsekseen kohti länttä.

Maberlyn kohdalla takapenkiltä hihkaistiin -"TULIKIVI!" Auto ympäri ja tarkastamaan, että mikä ihmeen tulikivi. No, Tulikiven uunimainoshan siellä jökötti.

Tiellä ei ollut oikeastaan mitään muuta nähtävää, kuin lammikoita, rämeitä ja rääseiköitä. Jossain vaiheessa lammissa alkoi olla lumpeita tai ulpukoita tai mitälie vesikasveja...

Varoiteltiin kyllä kilppareista, mutta me on todettu jo päiviä sitten, että tällä reissulla ei nyt vaan eläimiä näy. On tämä ollut kyllä kummallinen matka sen suhteen. Illallakin kun silloin Saguenayssa koitettiin käydä ajelemassa, niin ei etes sammakkoa sattunut silmiin.

Ihmeiden aika ei kuitenkaan ollut ohi. Yks laiska konna lykkäs ihtensä tienlaitaan just kun ajettiin ohi. Piti pikkusen peruuttaa, että sain kuvattua. Lähempää tuttavuutta ei tällä kerralla menty tekemään, jos se sattuiskin olemaan se napsijakilpikonna. Halusin pitää varpaani crocseissa.

Heti konnan jälkeen maisemat vaihtuikin. Rämeet väheni ja maasto muuttui kumpuilevammaksi. Ei siellä silti mitään mielenkiintoista näkynyt. Jäsen E:kin kerkesi ottaa ainakin kolmet koomat etupenkillä, kun älähtelin sitä aina hereille. Välillä aina kysyin, "Tulis vessa, pysähdytäänkö?" -"Ei tarvi!" Eikä pysähdytty. Annoin Selinille aina uuden kylän ja matka jatkui...

Peterboroughin tasalla se neropatti ohjas meidät tielle 115. Ajattelin, että ajattakoon nyt hetken matkaa sitäkin tietä, jos se siitä saa hyvän mielen. Jossain vaiheessa huomasin, että nyt ei näytä hyvältä! Ei yhtään hyvältä. Mehän ollaan kohta tällä menolla 401:llä ja Ontariojärven rannassa, vaikka pohjoispuolta piti ajaa. Ja niin kävi. Enää ei tarvinnut ajaa yksin...

Olin ihan varma, että nyt se sitten ajattaa Toronton keskustaan. Tai vähintään vaihteeks 407:lle, mikä on tullitie. Lämpötila alkoi nousta autossa, eikä se ollut alhainen auton ulkopuolellakaan. Kolmessakympissä pojotti koko ajan, vaikka kello oli vasta puoli kaksi.

Jotenkin se kuitenkin kierrätti meidät niin, että Toronto jäi takavasemmalle. Lentokentän liepeillä se onneton käski sitten ottaa liittymän oikealle ja niitä oli kaks. Ei tullut tarkempaa vastausta, vaikka koitin melko isosti möyhähdellä sille, että KUMPI LIITTYMÄ??!! Yllättäen otin väärän ja niin meillä oli nokka kohti Mississaugaa. Siinä vaiheessa nostin käpälät pystyyn. Naputin naviin hotellin osoitteen ja ajoin suoraan sinne. Kysyhän nuo papat jossain vaiheessa varovasti jotain kaupasta... Siinä ruuhkassa kahden aikaan ei olisi kerennyt kun huonosti perille, saati sitten palata neljän ruuhkassa. Meillä oli nimittäin sovittuna illallinen Ainon ja Brucen luona kuudelta.

Kuittasin hotellihuoneen ja pyysin sen vielä highwayn puolelta, että papat saa katsomon. Huone oli toisessa kerroksessa, niin eipä sieltä nähnyt ku moottoritien betonivallin, eikä siinä vielä kaikki... Huone haisi ihan hirveälle. Tai siis sellaiselle tupakin, tunkan ja pesuaineiden sekoitukselle. Kyllä kuulkaa mieltä lämmitti! Keppuroin hetken huoneessa ja lähdin ulos. Papat yritti sanoa, että hyvähän tämä ja kyllä me tässä ja eihän tässä... Ulkona oli liian kuuma! Päätä vannehti vielä enemmän. Palasin huoneeseen ja se haju oli, kun ois seinään kävelly! Otin kortit kouraan ja marssin respaan. Vaihdoin huoneen kuudennen kerroksen huoneeseen. Olkoon sitten vaikka betoniseinään päin, kunhan on puhdas ja raikas! Huikkasin papoille huoneen ovelta, -"Romut nippuun! Nyt tuli muutto!"
Kävelin haistamaan uuden huoneen ja se oli puhdas. Koukkasin laukun ja papat ja sitten mentiin. Huone on etupihalle, mutta tästä näkee myös Go-juna-asemalle. Ja lentokoneita lappaa ainakin nyt koko ajan yli. Saa kelvata!

Puol kuudelta lähdettiin Ainolle ja Brucelle. Ensimmäisen kilometrin jälkeen huomasin, että kylmälaukku jäi hotelliin. Ei sitten onnistunut sekään lähtö. Takaisin paluu ja laukku kyytiin. Ruuhkaa oli vielä jonkin verran, mutta ei haitaksi asti. Oisko vartti myöhästytty alkuperäisestä suunnitelmasta. Aino oli laittanut meille lohta, perunamuusia ja papuja. Jälkkäriksi Bruce keitti kahvit ja A paistoi pikkuleipiä. Siinä ootellessa nassuteltiin tuoreita mansikoita ja vadelmia. Hyvää oli! Syömisen päälle näytettiin vielä Jäsen R:lle vanha kaitafilmi Ainon ensimmäisestä Suomenmatkasta vuodelta 1960. Olihan se aika yllättävää Rekenkin nähdä sukulaisiaan pyörimässä piiriä ja tekemässä kaikenlaisia temppuja Pikkulan pihalla. Oli aika tyytyväinen näkemäänsä.

Nyt kello on jo vaikka mitä. Silmät luppasee ja papat tuhisee. Huomisen kuviot on vielä auki. Jos aamu alkaa yhtä lupaavasti kuin tänään, en edes yritä nousta sängystä... - Soon öitä!

ONHAN MEILLÄ TAAS KOLOMELLA VEELLÄ KIVVVAA!

Tämä on ollut hyvä päivä! (Jäsen R72 käski aloittaa taas näin). Tänään oli minun vapaapäivä ja minä heräsin 05:15! Kerkesin pyöriä ja huokailla. Ihmettelin, että mistä ihimeestä nuilla papoilla riittää tuota unta?! Isä heräs 06:15 ja Reke vartin myöhemmin. Ei kuulunut vetoketjun hurrausta, ei.

Pojat kävi taas itekseen aamiaisella ja minä vasta joskus vähän ennen yhdeksää. Toin papoille huoneeseen kylmälaukullisen evästä, asensin sääkanavan päälle ja jätin puhelinnumeroni ja yhteystiedot lapulle. Kympiltä olin valmis starttaamaan shoppailemaan. Olin katsonut edellisenä yönä lähimmät mukavat ostarit ja tarkistinpa jopa matkamuistomyymälätkin (ai, miten niin paineita tuliaisten suhteen?!?). Matkamuistoja ei ollut myynnissä kuin keskustassa ja suunnittelin jopa taksikyytiä ytimeen...

Hurautin ostarille ja löysinkin heti jotain pientä itselleni. Ehdin vilkaista vain muutamaan liikkeeseen, kun vahingossa eksyin jonkin rättiliikkeen takaosaan jossa oli CANADA-paitoja! En voinut uskoa silmiäni. Teki mieli tuulettaa, kun Sakun haudan löydettyäni! Kyllä taas matkanjohtajalla helpotuksen lykkäs! Velloin paitoja aikani ja kävelin ulos. Myöhemmin huomasin myös paikallisessa "dollaramassa" postikortteja! Nyt oli päivä pelastettu! Kirjotin Rekelle tekstarin, "Nyt pipot päähän ja kartanolle! Nyt lähetään ostoksille! Kyyti on kohta etuovella."

Kurvasin hotellin eteen ja siellähän nämä jo odotti. Papat kyytiin ja baanalle! Kyllä siinä Petroskoin tyttökin (myyjän mummu oli Petroskoista) pyöritteli silmiään kun lapettiin t-paitaa tiskiin. Ei muuten oltu köyhiä, eikä kipeitä! Tunteehan ainakin meidän sukulaiset tänä kesänä t-paidoista! ;)
Sitten teputeltiin ostamaan postikortit ja mentiin kirjoittamaan ne kahvilaan.

Sanoivat, että rupea kirjottamaan kortteja. - PRKL! Sanoin, että kyllähän korttinne kirjotatte! Sen verran myönnyin, että osoitteet kirjoitin. Eikai se nyt oo tervehdys eikä mikään, jos ei oo papat ite kirjottanu. Noh, meidän suvun on turha ootella Sepän-Papan kortteja...

Etsin netistä postinumeroita ja kirjotin kortteja. Reke sanoi, että "kyllä mennee niin palijo hukkaan aikkaa tuohon korttien kirijottamiseen.." - Toinen PRKL! No, se kyllä tarkoitti, että menee minun vapaa-aikaa pappojen asioissa. Ei haitannut! Se on taas yks huoli vähenpänä!

Palailtiin tyytyväisenä hotellille. Nyt vain veikkaillaan, kuinka kauan keretään olla kotona, kun kortit saapuu. Hotellilla lähdin heti pyykkäämään. Eipä pitäny Leenankaan veikkaus kutinsa. Siellä ne pyöri Rekenki kalsarit samassa koneessa, ku minun ja isänkin. Nyt meillä on taas laukullinen puhtaita vaatteita.

Hilikin sieltä skypetteli, kun odotteli pienintä lastaan jostain ojan kaivuusta. Kello hilpoi kohta puolta yötä suomessa. Kuultiin tärkeimmät uutiset ja kerettiin kertoa meidän asiat. Nyt on vain ilta chillailtu ja bongailtu lentokoneita. Huomenna palataan takaisin Torontoon, tai oikeammin Mississaugaan. Loppumetreillä käytän papat vielä Bass Pro Shopissa, että saadaan shoppailla - vaihteeks!

ONNEKSI TAAS ONTARIOSSA!

Jäsen R veteli aamun vetoketjuja. Sen aamurutiineihin kuuluu laukkujen vellominen. Isä taas karauttelee kurkkuaan. Ei minun tarvi enää silmiä aukaista, kun tiedän kumpi on selvinnyt yön yli. Hiljaa ne touhuilee, eikä ne häiritse yhtään. Minä aina vain totean tilanteen ja jatkan unta.

Poijjat ne vain kävi taas päineen aamupalalla. Tuntuvat saavan paljon parempaa palvelua, kun minä en oo mukana. En oo enää viikkoon edes yrittänyt yhtä aikaisin aamiaispöytään. Ne aina lähtiessä kiittelee ja kättelee kaikki tytöt, niin kyllä kai ne sitten pappoja passaa.

Varttia vaille kymmenen jätettiin luostari taaksemme ja ajettiin taas siitä sillasta, jossa on ne "rakennustelineet" paikalla. Vähän jouduttiin volttaamaan ennen kuin osuttiin 138 tielle. Ajateltiin ajella taas hissukseen ja pysähdellä aina ihmettelemään maisemia.

Päätettiin tuttuun tyyliin ajaa pikkuteitä ainakin lähelle Ottawaa ja siitä sitten Selinin (navin) opastuksella hotellille. Olin varannut meille lentokenttähotellin, kun en löytänyt mieluista kaupungista tai kaupungin liepeiltä. Eikä minulla suoraan sanottuna ollut mitään mielitekoja ajaakaan kaupunkiin. Matkan varrelle osuikin monta mukavaa pikkukaupunkia sähköjohtoineen.

Lachuteen saakka ajelin ja siinä päästin Selinin irti. Selini ohjaskin heti highwaylle. Sitä ei kuitenkaan päästy kuin hetken matkaa ja alkoi tietyö.

Kiertotie ohjasi meidät taas pikkuteille ja kas! - päädyttiin taas Calumetiin! Kuvaa en kerennyt ottaa, mutta meinas hieman huvittaa, kun huomasin, että ei lomaa ilman Calumetia. Kalumeetin kieppeillä Nissanista alkoi loppua menovesi. Kurvasinkin heti bensiksen pihaan, mutta se oli taas niin ranskalainen, että mittarit nähtyäni painoin läpän tiskiin. Niissä pumpuissa ku ei oo selvää sanaa! Ei mitään mikä viittaisi regular kasiseiskaan. Lopulta kiertotie ohjautui taas valtatielle ja annoin rampan kalakattaa. Jäljellä olevat ajokilometrit hupeni hyvää vauhtia ja sanoin papoille, että nyt ei enää auto näytä kilometrejä, taitaa olla tankki tyhjä. Kommentti aiheutti lievää liikehdintää. Päätin vetää seuraavasta rampista ulos ja etsiä bensiksen, että saavat mielenrauhan. Eipä näkynyt tankkia, niin ajoin kuitenkin yhdelle sivutielle, että pojat pääsi "jaloittelemaan". (Tämä oli nyt sitten se ensimmäinen ja viimeinen pysähdys ja jaloittelu tällä matkalla, eli se siitä "ajellaan hissukseen ja pysähdellään"-taktiikasta.) Poikien jaloitellessa tarkistin navista lähimmän bensiksen. Jännitys oli käsinkosketeltavaa, kun ajelin summamutikassa, eikä huoltsikkaa vain näkynyt. Kyllä isänkin kaula venyi melko pitkäksi kun kurkisteli etupenkiltä. Sanoin, että mulla on semmosia etiäisiä, että 300 metrin päästä löytyy jo huoltsikka ja ihan niin kuin se ois vasemmalla... - Da-daa! Siellähän se oli! (Ovat jo niin paljon kokeneet, että pitää koittaa keksiä jotain pientä jännitystä, niin pysyvät terävinä...)

Yritettiin etsiä Gatineausta hyvää pihvipaikkaa, mutta ei löydetty. Päätettiin ajaa hotellille, tai sen liepeille ja syödä siellä. Selini opasti meitä jotenkin oudoille teille ja yhtäkkiä sanoi, "Jatka tätä tietä ja aja suoraan lautalle." - Lautalle?!!!  Ei muuten ajettu! Muutettiin navissa määrityksiä ja palattiin valtatielle. Hurruuteltiin "haiveita" ja sanoin pojille, että kahtokaapas tuolla vasemmalla näkyy Ottawa. Kaupungin siluetti näkyi hyvin. Yritin ottaa kuviakin, mutta eipä siitä mitään tullut. Ajattelin, että ois ollut mukava saada tuostakin kaupungista kuva kun ajetaan ohitustietä lentokentälle. Nooh, joskus vois miettiä mitä toivoo...

Kah, ku meijän Selini halusikin ajattaa meidät suoraan downtownille! Ois kai tuonne lentokentälle lienee ollut helpompikin reitti. Eikä aikakaan tietenkään ois voinut olla parempi, kuin klo 16:00
Tulipa siinä sitten samalla esiteltyä papoille Ottawan nähtävyydet! ..."ja vasemmalla seuraavana Notre-Damen katedraali..."

"Kanadan kansallisgallerian edessä näette ison hämähäkin, Maman..."

Noh, ei se ihan noin mennyt, mutta tulipahan käytyä! Minua ei edes pelottanut, huvitti kylläkin. Papat oli aika tiitterinä seuraamassa Selinin ohjeita, risteyksiä, valoja ja autoja. Joutipahan ainakin kuvaamaan, kun istuttiin keskellä neljän ruuhkaa. Jossain välissä kysäisin takapenkkiläiseltä, että "ootko muistanu vedellä savuja?" - "Ei tässä oo nyt kerenny tupakoimaan!"

Oli siellä yksi pätkä, kun oltiin ihan ytimessä, niin ei kerennyt kameraa ottaa käteen. Tietyöt teki kaduista ja kujista aika kapeita ja kun samoilla kaduilla hortoili vielä töistä palaavia "pyhiä miehiä". Hyvin kuitenkin selvittiin. Tosi hyvin! Ei yhtään vaaratilannetta, eikä muita sydämentykytyksiä.

Hotellille saavuttiin puoli viiden aikaan. Mentiin porukalla kirjautumaan hotelliin ja täällähän oli lämmin vastaanotto. Puhuivat englantia! Ai, kuinka mukavalta se tuntuikaan sen ranskanenglannin jälkeen. Papoillekin yrittivät puhua, niin kerroin, että eivät puhu englantia kun ovat suomalaisia. Olivat iloisesti yllättyneitä (tai ainakin hyvin näyttelivät). Samassa toinen respan miehistä toi meille jokaiselle pullot kylmää vettä. Näytettiinköhän me nääntyneiltä?! Kohta se sama mies kiikutti Rekelle pientä kassia, mihin sai laitettua juomapullot. Huone meillä on viidennessä kerroksessa ja suoraan hissiä vastapäätä! Huone on tilava ja papoille pystyin heti järjestämään katsomon ikkunan eteen. Onpas siinä nyt taas hyvä bongailla lentokoneita ja autoja.

Ja mulla on huomenna vapaapäivä! Ajattelin mennä shoppailemaan. Jos löydän hyvän kohteen, niin haen papatkin paikalle. Meillä on nimittäin kaikki tuliaiset ostamatta! Ihan tosi! Minullakaan ei ole ensimmäistäkään Canada-paitaa. Quebecissä ei nähty yhtään matkamuistomyymälää. Ei sitten missään! Quebec-Cityn keskustassa ois varmaan ollut, mutta kun ei meillä ollut sinne mitän asiaa. No, onneks on kuitenkin Dollarama, niin papat sai edes lippikset. Mutta, aika ohkasilla tässä on menty. Jospa me jotain kuitenkin vielä löydettäis ennen lauantaita...

Enkös ookki ollu nyt reipas, ku oon kirjottanu näin pitkästi?! Mulla on selvästi ollu hyvä päivä. Ja minusta on niin mukava, ku lukijatkin on kommentoinut. Nyt kun saatiin Rekenkin puolelta vielä Kake ja Leena - Kerttua unohtamatta - kommentoimaan. Kyllä minä luen papoille heti aamulla ensimmäisenä kaikki kommentit ja siten se päivä alkaa hyvin.