HIPASUSTA EI OTETA...

Sitäpä ollaan Quebec Cityssä! Aamu alkoi tavanomaisesti ja papat kävi itsekseen syömässä. Kerättiin romut nippuun ja käänneltiin Nissanin keula kohti Drummondvilleä. Tämä siksi, kun haluttiin ajaa Quebeciin eteläpuolta. Ajeltiin Montrealin pohjoispuolelta eteläpuolelle aamuruuhkassa. Ei nyt kovinkaan pahassa, mutta olihan tuolla autoja.

Vähän ennen St. Laurent-joen alittavaa tunnelia heräsin siihen, että molemmat papat huutaa kuin hinaajat! Näin Nissanin keulan edessä Minin katon ja polkasin liinat kiinni! Oli muuten hyvät jarrut ja poijilla tais tulla housupyykkiä. Ei osuttu, eikä meihin osuttu, mutta ei ollut varmaankaan monesta sentistä kiinni. Nooh, joka reissulla pitää näköjään olla joku tilanne. Viimeks mummuja herättelin ajamalla Hancockin sillalle vievää tietä vastavirtaan.

Drummondvilleen saakka ajoin highwayta ja sen jälkeen etsin reitin sivumpaa. Ajettiin 116 tietä itään. Tie kulki villestä villeen. Victoriaville, Princeville, Plessisville... Tulin siihen tulokseen, että niillä seuduilla asui mahottomasti eläkeläisiä. Jokaisen talon pihalla oli pitkät pinot polttopuita. Nähtiin älyttömän suuria peltovainioita ja välillä taas kumpuilevaa maastoa. Oli myös pätkiä, että ei tiennyt ollaanko Quebecissä vai Veivarinperällä. Bongattiin Rekelle myös muutama rattori.

Ajettaessa kylästä toiseen, joka kylästä löytyi lähes samanlainen terävätorninen kirkko. Ja ne sähköjohdot! Ne oli niin ihanasti rempallaan. Yhdessä risteyksessä tuli piiiiitkä rekka suoraan päin. Löysin Nissanista kuitenkin pakin ja pääsin väistämään. Kuski sompaili siihen malliin, kun se olisi ollut ihan normijuttu. - Kai se sitä sille olikin.

Lähestyttäessä Quebeciä kurvattiin kauppaan. Haettiin kylmälaukkuun vähän kinkkua ja juustoa. Papat huomas lihatiskissä grillattua kananrintaa. Hieroivat kai ensin itse kauppaa ja sitten hakivat minut hätiin. Minä yritin vähän toppuutella, että ei kai me tuommosta. Syötäis oikein kunnolla ja... - Ei auttanu! Meni naamat niin pahasti, että piti ostaa rintapalat. Niin ne sitten onnessaan nassuttivat niitä auton takapenkillä.

Muutin taas vähän navigaattorin määrityksiä ja ajoin Levisiin. Olin jo kotona katsonut, että vastarannalta, Levisin lauttarannasta saisi varmaankin parhaat valokuvat Quebecin vanhasta kaupungista. Noh, korkeammalta keskustasta olisi saanut komeammat, mutta onpahan nyt muutama kuva napattu.

Kuvaamisen jälkeen taas matka jatkui. Lähdettiin kiertämään sillan kautta Quebecin puolelle hotellille. Satuttiin vaihteeks iltapäiväruuhkaan. Ei sekään paha ollut, mutta tarkkana sai ramppeja ja kaistoja seuratessa olla.

Hotelli meillä on kaupungin itäpuolella. Tosi tilava ja ennen kaikkea valoisa huone. Pojatkin sai taas näkymän risteykseen, niin pääsevät laskemaan liikennettä. Minä aion huomenna käydä ajamassa Ile d'Orleansin ympäri. Se on se saari joessa kaupungin edustalla. Papat ei aikonu lähteä, niin öllöttäköön täällä. (Ehkä niillä ei ole enää puhtaita housuja?!) Aamuksi ja iltapäiväksi on luvannut ukkosta. Illalla pitäisi olla aurinkoista. Lämpöä kuitenkin lupailee taas +25 astetta.
Ja niille mummuille tiedoks, että ei nuille kovin pahoja traumoja näytä jääneen. Kuorsata jyristävät niin, että seinät tärisee. Onhan se kellokin jo toki kohta ilta kymmenen...

EI HÄTÄÄ!

Heräsin siihen, kun Leskelä tupisi ja jupisi jotakin keittiössä. Seurailin sitä touhua vähän aikaa ihan hiljaisuudessa ja mulle tuli väistämättä mieleen Päätalon Herkko. Ei puuttunut muuta, kun ois vaan noitunu oikeen kunnolla sen paskapadan. Ei onnistunut kahvinkeitto. Piti lopulta mennä hätiin, mutta ei se onnistunu minultakaan. - Paskapata!

Aamupala syötiin hotellilla ja se oli todella hyvä. Papatkin kehu sitä kilpaa, eikä jääny nälkä. Kahdeksan jälkeen lähdettiin kohti Montrealia. Hiljensin Selinin heti alkuunsa, kun olin päättänyt, että ajellaan kakkostietä itään. Fort Henryn kohdalla pysähdyttiin ja napsin muutamat kuvat kaupungista ja ympäristöstä.

Kakkonenhan kulkee ihan St Lawrence-joen rantoja mukaillen. Ajeltiin hitaasti kylästä toiseen ja välillä aina pysähdyttiin ihmettelemään maisemia. Kerroin papoille, että se on Amerikka mikä tuolta näkyy. Rajajoki ei ole mitenkään älyttömän leveä ja USA:n talot ja kirkot näkyy melko selvästi Kanadan puolelle.

Kun raja lopulta kääntyy Cornwallin kohdalla joesta etelään, on siinä myös iso riippusilta yli. Johan tahtoivat, että ajetaan mekin siitä yli. Minä toppuuttelin, että eipä teillä ole tarvittavia tinkettejä sinne. Reke meinas, että minkä ne meille voi, ku työnnetään vaan Nissanin keula sillalle. - Kyllä ne voi.

Satuttiin vahingossa myös 1812 sodan taistelupaikoille. Britit ja jenkit on ampuneet toisiaan naamat noessa marraskuussa 1813. "Battle of Crysler's Farm" on nykyään turistikohde.

Kuulin jo pari päivää sitten, kun herrat keskusteli kahdestaan matkanteosta. R huolehti, että muistankohan minä sitten tankata autoa ja milloin se pitää tankata. Toinen kuului lohduttavan, että kyllä sen huomaa sitten, ku vauhti hidastuu, niin tankki on tyhjä. No, tänään oli sitten se ilonpäivä! Törräytettiin tankki täyteen ja se kustansi 58 CAD:ia, eli 44 euroa. Eikä vauhti kerennyt hidastua.

Lancasterista käännyttiin 401:lle ja annettiin Selinin neuvoa meidät maaliin. Jaakko-poika puhui meidät Montrealin kupeella heti ruuhkaan ja siinä seisoskellessa lämpötilakin kipusi jo 32 asteeseen.

Hotellille, Montrealin pohjoispuolelle saavuttiin puoli neljältä. Papat jäi vetään happea hotlalle ja minä singautin kylpylään. Hotellin ja kylpylän nimi on Spa & Hotel La Finlandais. En tiennyt nimen historiasta mitään ja respassa jo kuulin, että ollaan ensimmäiset suomalaiset tässä hotellissa. Kylpylän pihalla kuitenkin jo huomasin, että oletettavasti suomalaisuus on pinnassa...

Polskuttelin altaissa ja saunoin kuudessa eri saunassa kaksi ja puoli tuntia. Olipas vain ihan mukava paikka. Huomenna menen uudestaan, kun meillä on vapaapäivä. Saunoista riittäisi vielä paljonkin kerrottavaa, mutta jääkööt se huomiseen. Nyt päivän kääntöön! Herätköön papat vaikka kahdelta. Nyt ne on koulutettu kahvinkeittoon, niin saavat pärjätä päineen aamupalaan saakka.