KAIKENLAISTA JA MONENMOISTA...

Nyt ne nukku jopa neljään! Viiteen mennessä oli syöty aamupalat ja sitten vain odoteltiin milloin päivä valkenee. Odotellessa skypetettiin kotijoukoille. Saatiin nähdä melkein koko suku. Helli-tätikin pääsi saamaan Kanadanterveisiä. Puoli kahdeksalta startattiin kohti Torontoa. Tuntui ihan hullulta, kun tiet oli tyhjät.

Olipa kerrankin helppo rasti ajaa kaupungin läpi. Papat sai pällistellä ihan rauhassa pilvenpiirtäjiä ja CN-Towerkin nähtiin vierestä. Koska liikennettä ei ollut, kerkesin kertoilla kaupungista ja rakennuksista. Vaikka tais mennä ihan ohi nauhan se sepustus. Jos niiltä nyt kysyttäis jotain kaupungista, niin ne varmaan sanois, että siellä on Näsineula.

Toteutin uhkaukseni, vaikka mummu sanoikin, -"Elä vie pappoja jyrkänteelle!" Oli vain niin komea aamu ja onhan se paikka näkemisen arvoinen. 90 metrin suora pudotus Ontariojärveen ja upeat maisemat. - Henkilövahingoilta vältyttiin.

Lähdettäessä totesin papoille, -"Ei oo Koposperällä tämmösiä maisemia. Eikö kannattanu tulla?" Reke tuumas, että ei ennää. Sanoi, että Välipellon kuoppa-ahteella oli ennen, mutta ei ihan näin jyrkkä puotus, eikä Ruununojassa ollu nuin paljo vettä."

Scarboroughista lähdin kääntelemään vaunua kohti Kingstonia. Hetihän navigaattori ohjasi 401:lle. Kuuntelin aikani sitä selostusta ja sitten tajusin, että meidän navilla on ihan Jaakko Selinin ääni. Kuuntelin aikani Seliniä ja mietin kuumeisesti uutta reittivalintaa. Jäsen R72 oli tyytyväinen takapenkillä - niin, siis nämä molemmat istuu takapenkillä - ja katseli viljelyksiä, hevosia ja maisemia. Jäsen E81 alkoi puutua highwayhin ja taisipa jyrkänteen aiheuttama jännityskin purkaantua. Kohta huomasin peiliin vilkaistuani, että jäsen E81:llä on ihan omat maisemat...

Trentonissa ajoin liikenneasemalle ja hain pojille limpparia ja viinerit. Jaloiteltiin hetki ja siitä suuntasinkin sitten Prince Edwardin saarelle. Tai eihän se oikeasti saari ole, mutta ei paljon muutakaan. Selini koitti höpöttää meille ja pakottaa kääntymään takaisin. Hiljennin Selinin ja kyllä kannatti! Olihan siellä rantatiellä upeat maisemat. Paljon viinitiloja, maatiloja, vanhoja ränsistyneitä latoja ja tietenkin niitä ruostuneita traktoreita, mistä me ärrän kans molemmat tykätään.

Ehdottelin, että jos ajettais Pictonista auto lauttaan ja päräytettäis siitä Kingstoniin. Ei saanut oikein kannatusta, niin ajoin 49:ää suoraan ylös. Kurvasin kuitenkin vielä ennen hwy:ta kakkostielle ja lähdin sitä itään. Takapenkki vähän kyseenalaisti, että tiedänköhän varmasti mihin ajan, vai pitäiskö antaa Selinin puhua. Minun tunteilla mentiin...

Puoli neljältä saavuttiin kohteeseen. Päätettiin, että syödään hotellilla, vaikka viimeksi täällä oli älyttömän hidas palvelu. Nakattiin laukut huoneeseen ja samassa Reke huomas, että -"Voi pertana! Miks me ei ostettu lihhaa?!! Täällähän on uuni! Ois pistetty sianlihhaa uuniin ja syöty ruisleivän kans." Toinen pappa komppas vieressä. Kuuntelin vähän aikaa sohvalla maaten ja lupasin sitten, että ihan keskenään saavat syödä sen lihan minkä tuossa uunissa paistavat. Se on meinaan tiskikone.

Lompsittiin alakertaan ja kyseltiin ruokaa. Selvisi, että hotellilta ei saanutkaan enää mitään ruokaa! Poijat epäili, että oon antanu viimeks liian tiukkaa palautetta. Ei auttanut, kun lähteä nytkyttelemään kaupungille ja etsimään evästä. Käveltiin Blue Martiniin ja tilattiin grillattua lohta. Täytyypä sanoa, että pahaa tekee vielä kirjoittaakin siitä. Oli ehkä elämäni surkein ravintolaruoka, tai ainakin kalaruoka. Ei aiheuttanut hurraahuutoja... Oli pakko hakea sen päälle kotitekoista jäätelöä iso tuutti. Hyvä jätski, parempi mieli. Arvatkaapa vaan mitä tehtiin hotellilla. No syötiin ruisleipää!

Pidin pappoja väkisellä valveilla puoli yhdeksään. Sitten niiltä oli taju pois. Arvatkaapa vaan moneltako ne taas aamulla nousee...!