ONHAN MEILLÄ TAAS KOLOMELLA VEELLÄ KIVVVAA!

Tämä on ollut hyvä päivä! (Jäsen R72 käski aloittaa taas näin). Tänään oli minun vapaapäivä ja minä heräsin 05:15! Kerkesin pyöriä ja huokailla. Ihmettelin, että mistä ihimeestä nuilla papoilla riittää tuota unta?! Isä heräs 06:15 ja Reke vartin myöhemmin. Ei kuulunut vetoketjun hurrausta, ei.

Pojat kävi taas itekseen aamiaisella ja minä vasta joskus vähän ennen yhdeksää. Toin papoille huoneeseen kylmälaukullisen evästä, asensin sääkanavan päälle ja jätin puhelinnumeroni ja yhteystiedot lapulle. Kympiltä olin valmis starttaamaan shoppailemaan. Olin katsonut edellisenä yönä lähimmät mukavat ostarit ja tarkistinpa jopa matkamuistomyymälätkin (ai, miten niin paineita tuliaisten suhteen?!?). Matkamuistoja ei ollut myynnissä kuin keskustassa ja suunnittelin jopa taksikyytiä ytimeen...

Hurautin ostarille ja löysinkin heti jotain pientä itselleni. Ehdin vilkaista vain muutamaan liikkeeseen, kun vahingossa eksyin jonkin rättiliikkeen takaosaan jossa oli CANADA-paitoja! En voinut uskoa silmiäni. Teki mieli tuulettaa, kun Sakun haudan löydettyäni! Kyllä taas matkanjohtajalla helpotuksen lykkäs! Velloin paitoja aikani ja kävelin ulos. Myöhemmin huomasin myös paikallisessa "dollaramassa" postikortteja! Nyt oli päivä pelastettu! Kirjotin Rekelle tekstarin, "Nyt pipot päähän ja kartanolle! Nyt lähetään ostoksille! Kyyti on kohta etuovella."

Kurvasin hotellin eteen ja siellähän nämä jo odotti. Papat kyytiin ja baanalle! Kyllä siinä Petroskoin tyttökin (myyjän mummu oli Petroskoista) pyöritteli silmiään kun lapettiin t-paitaa tiskiin. Ei muuten oltu köyhiä, eikä kipeitä! Tunteehan ainakin meidän sukulaiset tänä kesänä t-paidoista! ;)
Sitten teputeltiin ostamaan postikortit ja mentiin kirjoittamaan ne kahvilaan.

Sanoivat, että rupea kirjottamaan kortteja. - PRKL! Sanoin, että kyllähän korttinne kirjotatte! Sen verran myönnyin, että osoitteet kirjoitin. Eikai se nyt oo tervehdys eikä mikään, jos ei oo papat ite kirjottanu. Noh, meidän suvun on turha ootella Sepän-Papan kortteja...

Etsin netistä postinumeroita ja kirjotin kortteja. Reke sanoi, että "kyllä mennee niin palijo hukkaan aikkaa tuohon korttien kirijottamiseen.." - Toinen PRKL! No, se kyllä tarkoitti, että menee minun vapaa-aikaa pappojen asioissa. Ei haitannut! Se on taas yks huoli vähenpänä!

Palailtiin tyytyväisenä hotellille. Nyt vain veikkaillaan, kuinka kauan keretään olla kotona, kun kortit saapuu. Hotellilla lähdin heti pyykkäämään. Eipä pitäny Leenankaan veikkaus kutinsa. Siellä ne pyöri Rekenki kalsarit samassa koneessa, ku minun ja isänkin. Nyt meillä on taas laukullinen puhtaita vaatteita.

Hilikin sieltä skypetteli, kun odotteli pienintä lastaan jostain ojan kaivuusta. Kello hilpoi kohta puolta yötä suomessa. Kuultiin tärkeimmät uutiset ja kerettiin kertoa meidän asiat. Nyt on vain ilta chillailtu ja bongailtu lentokoneita. Huomenna palataan takaisin Torontoon, tai oikeammin Mississaugaan. Loppumetreillä käytän papat vielä Bass Pro Shopissa, että saadaan shoppailla - vaihteeks!

ONNEKSI TAAS ONTARIOSSA!

Jäsen R veteli aamun vetoketjuja. Sen aamurutiineihin kuuluu laukkujen vellominen. Isä taas karauttelee kurkkuaan. Ei minun tarvi enää silmiä aukaista, kun tiedän kumpi on selvinnyt yön yli. Hiljaa ne touhuilee, eikä ne häiritse yhtään. Minä aina vain totean tilanteen ja jatkan unta.

Poijjat ne vain kävi taas päineen aamupalalla. Tuntuvat saavan paljon parempaa palvelua, kun minä en oo mukana. En oo enää viikkoon edes yrittänyt yhtä aikaisin aamiaispöytään. Ne aina lähtiessä kiittelee ja kättelee kaikki tytöt, niin kyllä kai ne sitten pappoja passaa.

Varttia vaille kymmenen jätettiin luostari taaksemme ja ajettiin taas siitä sillasta, jossa on ne "rakennustelineet" paikalla. Vähän jouduttiin volttaamaan ennen kuin osuttiin 138 tielle. Ajateltiin ajella taas hissukseen ja pysähdellä aina ihmettelemään maisemia.

Päätettiin tuttuun tyyliin ajaa pikkuteitä ainakin lähelle Ottawaa ja siitä sitten Selinin (navin) opastuksella hotellille. Olin varannut meille lentokenttähotellin, kun en löytänyt mieluista kaupungista tai kaupungin liepeiltä. Eikä minulla suoraan sanottuna ollut mitään mielitekoja ajaakaan kaupunkiin. Matkan varrelle osuikin monta mukavaa pikkukaupunkia sähköjohtoineen.

Lachuteen saakka ajelin ja siinä päästin Selinin irti. Selini ohjaskin heti highwaylle. Sitä ei kuitenkaan päästy kuin hetken matkaa ja alkoi tietyö.

Kiertotie ohjasi meidät taas pikkuteille ja kas! - päädyttiin taas Calumetiin! Kuvaa en kerennyt ottaa, mutta meinas hieman huvittaa, kun huomasin, että ei lomaa ilman Calumetia. Kalumeetin kieppeillä Nissanista alkoi loppua menovesi. Kurvasinkin heti bensiksen pihaan, mutta se oli taas niin ranskalainen, että mittarit nähtyäni painoin läpän tiskiin. Niissä pumpuissa ku ei oo selvää sanaa! Ei mitään mikä viittaisi regular kasiseiskaan. Lopulta kiertotie ohjautui taas valtatielle ja annoin rampan kalakattaa. Jäljellä olevat ajokilometrit hupeni hyvää vauhtia ja sanoin papoille, että nyt ei enää auto näytä kilometrejä, taitaa olla tankki tyhjä. Kommentti aiheutti lievää liikehdintää. Päätin vetää seuraavasta rampista ulos ja etsiä bensiksen, että saavat mielenrauhan. Eipä näkynyt tankkia, niin ajoin kuitenkin yhdelle sivutielle, että pojat pääsi "jaloittelemaan". (Tämä oli nyt sitten se ensimmäinen ja viimeinen pysähdys ja jaloittelu tällä matkalla, eli se siitä "ajellaan hissukseen ja pysähdellään"-taktiikasta.) Poikien jaloitellessa tarkistin navista lähimmän bensiksen. Jännitys oli käsinkosketeltavaa, kun ajelin summamutikassa, eikä huoltsikkaa vain näkynyt. Kyllä isänkin kaula venyi melko pitkäksi kun kurkisteli etupenkiltä. Sanoin, että mulla on semmosia etiäisiä, että 300 metrin päästä löytyy jo huoltsikka ja ihan niin kuin se ois vasemmalla... - Da-daa! Siellähän se oli! (Ovat jo niin paljon kokeneet, että pitää koittaa keksiä jotain pientä jännitystä, niin pysyvät terävinä...)

Yritettiin etsiä Gatineausta hyvää pihvipaikkaa, mutta ei löydetty. Päätettiin ajaa hotellille, tai sen liepeille ja syödä siellä. Selini opasti meitä jotenkin oudoille teille ja yhtäkkiä sanoi, "Jatka tätä tietä ja aja suoraan lautalle." - Lautalle?!!!  Ei muuten ajettu! Muutettiin navissa määrityksiä ja palattiin valtatielle. Hurruuteltiin "haiveita" ja sanoin pojille, että kahtokaapas tuolla vasemmalla näkyy Ottawa. Kaupungin siluetti näkyi hyvin. Yritin ottaa kuviakin, mutta eipä siitä mitään tullut. Ajattelin, että ois ollut mukava saada tuostakin kaupungista kuva kun ajetaan ohitustietä lentokentälle. Nooh, joskus vois miettiä mitä toivoo...

Kah, ku meijän Selini halusikin ajattaa meidät suoraan downtownille! Ois kai tuonne lentokentälle lienee ollut helpompikin reitti. Eikä aikakaan tietenkään ois voinut olla parempi, kuin klo 16:00
Tulipa siinä sitten samalla esiteltyä papoille Ottawan nähtävyydet! ..."ja vasemmalla seuraavana Notre-Damen katedraali..."

"Kanadan kansallisgallerian edessä näette ison hämähäkin, Maman..."

Noh, ei se ihan noin mennyt, mutta tulipahan käytyä! Minua ei edes pelottanut, huvitti kylläkin. Papat oli aika tiitterinä seuraamassa Selinin ohjeita, risteyksiä, valoja ja autoja. Joutipahan ainakin kuvaamaan, kun istuttiin keskellä neljän ruuhkaa. Jossain välissä kysäisin takapenkkiläiseltä, että "ootko muistanu vedellä savuja?" - "Ei tässä oo nyt kerenny tupakoimaan!"

Oli siellä yksi pätkä, kun oltiin ihan ytimessä, niin ei kerennyt kameraa ottaa käteen. Tietyöt teki kaduista ja kujista aika kapeita ja kun samoilla kaduilla hortoili vielä töistä palaavia "pyhiä miehiä". Hyvin kuitenkin selvittiin. Tosi hyvin! Ei yhtään vaaratilannetta, eikä muita sydämentykytyksiä.

Hotellille saavuttiin puoli viiden aikaan. Mentiin porukalla kirjautumaan hotelliin ja täällähän oli lämmin vastaanotto. Puhuivat englantia! Ai, kuinka mukavalta se tuntuikaan sen ranskanenglannin jälkeen. Papoillekin yrittivät puhua, niin kerroin, että eivät puhu englantia kun ovat suomalaisia. Olivat iloisesti yllättyneitä (tai ainakin hyvin näyttelivät). Samassa toinen respan miehistä toi meille jokaiselle pullot kylmää vettä. Näytettiinköhän me nääntyneiltä?! Kohta se sama mies kiikutti Rekelle pientä kassia, mihin sai laitettua juomapullot. Huone meillä on viidennessä kerroksessa ja suoraan hissiä vastapäätä! Huone on tilava ja papoille pystyin heti järjestämään katsomon ikkunan eteen. Onpas siinä nyt taas hyvä bongailla lentokoneita ja autoja.

Ja mulla on huomenna vapaapäivä! Ajattelin mennä shoppailemaan. Jos löydän hyvän kohteen, niin haen papatkin paikalle. Meillä on nimittäin kaikki tuliaiset ostamatta! Ihan tosi! Minullakaan ei ole ensimmäistäkään Canada-paitaa. Quebecissä ei nähty yhtään matkamuistomyymälää. Ei sitten missään! Quebec-Cityn keskustassa ois varmaan ollut, mutta kun ei meillä ollut sinne mitän asiaa. No, onneks on kuitenkin Dollarama, niin papat sai edes lippikset. Mutta, aika ohkasilla tässä on menty. Jospa me jotain kuitenkin vielä löydettäis ennen lauantaita...

Enkös ookki ollu nyt reipas, ku oon kirjottanu näin pitkästi?! Mulla on selvästi ollu hyvä päivä. Ja minusta on niin mukava, ku lukijatkin on kommentoinut. Nyt kun saatiin Rekenkin puolelta vielä Kake ja Leena - Kerttua unohtamatta - kommentoimaan. Kyllä minä luen papoille heti aamulla ensimmäisenä kaikki kommentit ja siten se päivä alkaa hyvin.