VESIHIISI SIHISI HISSISSÄ

Terve vaan tasamaan tallaajat! Meikäläinen on Porvoossa, Jäsen R72 todennäköisesti Hyvinkäällä ja E81 laskennallisesti Lahden ja Heinolan välillä menossa kohti Haapajärveä. Ollaan siis kotimaan kamaralla. Huonomminkin voisi olla, mutta palataanpas vielä helteisen Toronton aamupäivään...

Aamusta en muista mitään. Siitä on niin kauan aikaa. Ei varmaankaan tapahtunut mitään järisyttävää. Pakattiin laukkuja, kulutettiin aikaa ja odoteltiin yhtätoista. Sanoin papoille, että minuuttiakaan ennen yhtätoista ei lähdetä. Lennon oli määrä lähteä 14:25. Päpin mieleksi laitan näkymän hotellihuoneen ikkunasta. Päpi kun tykkää noista palleroista (vesitorneista).

Otin tuon kuvan siksi, kun huomasin, että tornin vasemman puoleiseen mastoon istui jonkinlainen "kotkana". Näettekö te sen? Noh, zoomataampas vähän...

Nyt se jo pitäis näkyä. Zoomataan kuitenkin vähän vielä lisää, niin saatte tehdä lajitunnistuksen.

Yhdeltätoista tepsuteltiin huoneesta ulos. Lueskelin vielä autossa vuokraamon papereita ja huomasin, että auto pitääkin palauttaa ykkösterminaaliin. Tuntui vähän oudolta, kun lento lähtee kolmosesta. Hurautettiin kuitenkin kentälle kuin vanhat tekijät ja suoraan ykkösen vuokraamoon. Auto kelpasi sinne ja luovutettiin se hyvillä mielin. Mittarilukemaa en huomannut kuvata, mutta eilen oli ajettuna muutamaa kymmenta kilometria vaille 3000km. Uskoisin, että kolme tonnia meni muutamalla kilometrillä yli. Noustiin hissillä viidennelle tasolle ja sieltä vielä tepsuteltiin junalle, jolla suhautettiin kolmos terminaaliin. Hienosti oli henkilökuntaa joka tasolla neuvomassa matkailijoita. Pudotettiin laukut lähtöselvitykseen ja paineltiin portille. Turvatarkastuksessa papoilla oli pieniä ongelmia, kun kaikki taskut ei olleetkaan tyhjät. Sattui vielä harvinaisen karkea täti ar-ti-ku-loi-maan papoille ohjeita. Ei tuntunut menevän jakeluun, vaikka sanoin useammankin kerran, että herrat eivät ymmärrä sanaakaan englantia. Päästiin siitä kuitenkin läpi, kun kaikki tekonivelet tarkastettiin.

Koneeseen lastaus aloitettiin tavallista aikaisemmin ja konekin rullasi jo ennen kahta irti putkesta. Ilmeisesti kaikki oli hyvissä ajoin koneessa. Ilmaan noustiin kuitenkin ihan ajallaan. Tällä kerralla ostin sen maksullisen wi-fin ja sehän toimikin ihan hyvin. Tein jopa kokeilumielessä blogipäivityksenkin lentokoneesta jossain Labradorin yllä.

Grönlannin yllä huomasin, että Jonna ja muut Seireeninaiset ovat lopetelleet keikkansa Mäntsälän Suurlavalla ja ovat kotimatkalla. Otin Jonnalle facepuhelun ja sehän sieltä vastas. Yllättävän hyvin kuului, eikä häiriöitä pahemmin ollut. Koneen melu vain oli vähän turhan iso, niin jouduin kuuntelemaan korvat höröllään. Onpahan nyt tuokin tullut kokeiltua.

Reykjavikiin laskeuduttiin ajallaan ja meitä oli odottamassa sellainen puhelinkioskin kokoinen poika pyörätuolin kanssa. Ärrä istui tuoliin ja sitten mentiin. Poju työnsi tuolin kyytiläisineen hissiin ja hissi oli ihan täysi! Silti me vaan tungettiin sinne isänkin kanssa. Eihän me voitu ärrää yksin jättää. Avustaja, tuoli, R, E ja minä. Lisäksi meillä kaikilla kolmella reput ja minulla vielä tax free ostokset. Siihen hissiin ei ois sopinut enää kissaakaan! Vaihdettiin kerrosta ja siirryttiin jonkin matkaa ja sitten taas hissiin. Arvatkaapa vaan oliko se samanlainen koppi! Sinne me vaan taas tungettiin. Poika painoi nappia ja kyyti oli lyhyt, mutta mieliinpainuva. Kuului vain paukahdus ja se oli sitten siinä! Hissi ei liikkunut ylös, eikä alas. Ovet ei auennut, eikä tilaa todellakaan ollut liikaa. Poika soitti hälytyskelloa ja se kuitenkin toimi. Eipä tuolla silti mitään vaikutusta ollut. VHF:llä sai kuitenkin yhteyden jonnekin ja kertoi, että ollaan jumissa hississä. Käskivät odottaa rauhassa. Se toive oli helppo täyttää, kun ei sopinut jalkaa liikauttamaan. Tunnelma tiivistyi kuin kosteus hissin metalliseiniin. Perimmässä nurkassa nojaileva avustaja alkoi pikkuhiljaa sulaa hissin lattialle. Olisiko vartti kulunut kun ääniä alkoi kuulua hissin ulkopuolelta. Oveen koputeltiin ja minä koputtelin takaisin. Puhuivat vähän aikaa islantia ja sitten äänet loppuivat. Ärräkin alkoi flanelipaidassaan tareta. Kyselin pojulta paljonko meillä on aikaa koneen lähtöön. Kertoi lennon lähtevän kolmen vartin kuluttua. Ruvettiin laskeskelemaan, että tällä tahdilla me ei olla siinä koneessa. Meitä tilanne vain huvitti. Täytyy sanoa, että meidän papat on aika kovia jätkiä. Avustaja jatkoi sulamistaan nurkassa. Isä kysyi minulta, että "mitä me sitten tehdään, jos tuo jätti kaatuu meidän päälle?" Minä sanoin, että eikai meidän auta, ku polkea se tuohon nurkkaan. Ei siellä ollut meillä kenelläkään yhtään enempää tilaa, kun se jolla seistiin. Kun puolituntia oli kulunut joku ilmeisesti yritti korjata hissiä. Ainakin äänet oli vähän sen kuuloisia. Reke meinas, että kyllä meillä kohta hymyt hyytyy, ku lento lähtee. Eikai siinä riehumaankaan auttanut ruveta. Hien sai helpommallakin. Lopulta joku tuli huutelemaan meille ja kyseli meidän vointia. Kysyinkin papoilta, "laitetaanko noihin vähän vauhtia ja aletaan luettelemaan epikriisit?" Ärrä levitti lääkelaukkunsa ja napsi iltalääkkeet siinä odotellessa. Ahdistus oli luettavissa avustajan kasvoilta, vaikka olikin muuten varsin lungin oloinen. Minä lohdutin avustajaa, että ei mitään hätää. Meillä on pitkä pullo viskiä. Jossain vaiheessa hiipi kyllä mieleen ajatus, että oishan tuota tietenkin voinut käydä siellä koneessa vessassa...
Me otettiin tilanteesta kaikki irti ja minä aloin näpsiä ajankuluksi selfieitä tai paremminkin friendsieitä. Siinä vaiheessa, kun kirjoitin huuruuntuneeseen hissin seinään HELP! ja SOS alkoi poikaakin vähän naurattaa.

Valitettavasti ärrää ei saatu sopimaan samaan kuvaan, kun seinät oli niin lähellä, eikä me isän kans sovittu kääntymään reppuinemme. Tunnelma oli kuitenkin varsin lämmin. Saattoi se poikarukka olla ihmeissään, kun ei ymmärtänyt sanaakaan meidän puheesta. Välillä joku kävi taas huutelemassa meille jotain. Kun kuulivat meidän määränpään olevan Helsinki, tuntui se laittavan vähän enemmän liikettä hissin ulkopuolella. Pian saatiinkin raitista ilmaa, kun Securitaksen mies väänsi sorkkaraudalla ovet auki. Me oltiin metrin verran lattian yläpuolella. Minä hyppäsin ulos, otettiin isälle jakkara ja se tuli perässä. Ei ärräkään jäänyt nostajia odottamaan, vaan koki ihmeparantumisen ja astui hissistä alas. Lopuksi sieltä vääntäytyi se meidän avustaja. Käänneltiin kärryt toiseen suuntaan ja vauhdilla toiseen hissiin! Se hissi oli tilava, mutta se ei suostunut liikkumaan. Vilkuilin puhelimesta kelloa ja laskeskelin, että oltiin toisessa hississä suunnilleen 50 minuuttia. Lopulta mies sai ison hissin liikkeelle ja sitten meitä taas vietiin. Takakautta heittämällä passintarkastusjonon keulille. Passintarkastaja kysyi suomeksi "Minne olet matkustamassa?" ja hymyili leveästi. - "Helsinkiin, i hope!" Securitas ja avustaja selitti, että on oltu jumissa ja nyt on kiire. Sitten taas mentiin! Lähtöportille saapui kolme hiestä märkää matkalaista ja se neljäs hikinen meinas tyrkätä meidät vielä Köpiksen lennolle. Päädyttiin kuitenkin Helsingin koneeseen ja kerettiin istua paikoillemme, kun muu väki laskettiin sisään. Kohta jo rullattiin kiitoradalle...

Katselin leffaa hetken ja sitten onkin filmi poikki. Heräsin niskat poikki juuri kun tultiin suomen puolelle. Papoista en tiedä olivatko nukkuneet vai ei. Minä ainakin olin.

Helsingissä meitä odotti taas avustaja ja mentiin hissillä. Se kävi kivuttomasti. Laukkuhihnalla päästettiin avustaja pois ja kerättiin laukut kärryyn. Sen jälkeen minäkin jo kerkesin käydä vessassa. Tepsuteltiin laukkujen kans tuloaulaan, jossa Reken kuljettaja jo odotti. Meidänkin kyyti oli kehällä tulossa. Aurinko paistoi komeasti, kun lastauduttiin Päpin ja Anitan kyytiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Nyt saunaan ja sitten nukkumaan. Luulen, että seuraavan vajaan vuorokauden paikkailen univelkaa ja kääntelen rytmiä. Huomenna onkin sitten jo työpäivä. Kirjoitan teille vielä kerran, mutta en lupaa sitä vielä huomiseksi. Nyt - SAUNAAN!