MITÄHÄN TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ SANOIS...

Aamu oli melko takkunen. Papat huokaili lakit päässä jo seittemältä, vaikka nimenomaan illalla sovittiin, että lähetään ku keretään. Satoi vielä vettäkin ja oli harmaata. Oisko se ollut sitten varttia vaille yhdeksän kun oltiin menossa. Illalla tein ajosuunnitelmaa ja poimin kartalta kaupunkeja, tai paremminkin kyliä tasaisin välimatkoin. Tarkoitus oli höynäyttää Selin ajattamaan pienempiä teitä kylästä kylään Toronton pohjoispuolta aina Vaughaniin saakka.

Sade loppui heti Kanatan jälkeen. Niin loppui liikennekin. Ajeltiin itsekseen kohti länttä.

Maberlyn kohdalla takapenkiltä hihkaistiin -"TULIKIVI!" Auto ympäri ja tarkastamaan, että mikä ihmeen tulikivi. No, Tulikiven uunimainoshan siellä jökötti.

Tiellä ei ollut oikeastaan mitään muuta nähtävää, kuin lammikoita, rämeitä ja rääseiköitä. Jossain vaiheessa lammissa alkoi olla lumpeita tai ulpukoita tai mitälie vesikasveja...

Varoiteltiin kyllä kilppareista, mutta me on todettu jo päiviä sitten, että tällä reissulla ei nyt vaan eläimiä näy. On tämä ollut kyllä kummallinen matka sen suhteen. Illallakin kun silloin Saguenayssa koitettiin käydä ajelemassa, niin ei etes sammakkoa sattunut silmiin.

Ihmeiden aika ei kuitenkaan ollut ohi. Yks laiska konna lykkäs ihtensä tienlaitaan just kun ajettiin ohi. Piti pikkusen peruuttaa, että sain kuvattua. Lähempää tuttavuutta ei tällä kerralla menty tekemään, jos se sattuiskin olemaan se napsijakilpikonna. Halusin pitää varpaani crocseissa.

Heti konnan jälkeen maisemat vaihtuikin. Rämeet väheni ja maasto muuttui kumpuilevammaksi. Ei siellä silti mitään mielenkiintoista näkynyt. Jäsen E:kin kerkesi ottaa ainakin kolmet koomat etupenkillä, kun älähtelin sitä aina hereille. Välillä aina kysyin, "Tulis vessa, pysähdytäänkö?" -"Ei tarvi!" Eikä pysähdytty. Annoin Selinille aina uuden kylän ja matka jatkui...

Peterboroughin tasalla se neropatti ohjas meidät tielle 115. Ajattelin, että ajattakoon nyt hetken matkaa sitäkin tietä, jos se siitä saa hyvän mielen. Jossain vaiheessa huomasin, että nyt ei näytä hyvältä! Ei yhtään hyvältä. Mehän ollaan kohta tällä menolla 401:llä ja Ontariojärven rannassa, vaikka pohjoispuolta piti ajaa. Ja niin kävi. Enää ei tarvinnut ajaa yksin...

Olin ihan varma, että nyt se sitten ajattaa Toronton keskustaan. Tai vähintään vaihteeks 407:lle, mikä on tullitie. Lämpötila alkoi nousta autossa, eikä se ollut alhainen auton ulkopuolellakaan. Kolmessakympissä pojotti koko ajan, vaikka kello oli vasta puoli kaksi.

Jotenkin se kuitenkin kierrätti meidät niin, että Toronto jäi takavasemmalle. Lentokentän liepeillä se onneton käski sitten ottaa liittymän oikealle ja niitä oli kaks. Ei tullut tarkempaa vastausta, vaikka koitin melko isosti möyhähdellä sille, että KUMPI LIITTYMÄ??!! Yllättäen otin väärän ja niin meillä oli nokka kohti Mississaugaa. Siinä vaiheessa nostin käpälät pystyyn. Naputin naviin hotellin osoitteen ja ajoin suoraan sinne. Kysyhän nuo papat jossain vaiheessa varovasti jotain kaupasta... Siinä ruuhkassa kahden aikaan ei olisi kerennyt kun huonosti perille, saati sitten palata neljän ruuhkassa. Meillä oli nimittäin sovittuna illallinen Ainon ja Brucen luona kuudelta.

Kuittasin hotellihuoneen ja pyysin sen vielä highwayn puolelta, että papat saa katsomon. Huone oli toisessa kerroksessa, niin eipä sieltä nähnyt ku moottoritien betonivallin, eikä siinä vielä kaikki... Huone haisi ihan hirveälle. Tai siis sellaiselle tupakin, tunkan ja pesuaineiden sekoitukselle. Kyllä kuulkaa mieltä lämmitti! Keppuroin hetken huoneessa ja lähdin ulos. Papat yritti sanoa, että hyvähän tämä ja kyllä me tässä ja eihän tässä... Ulkona oli liian kuuma! Päätä vannehti vielä enemmän. Palasin huoneeseen ja se haju oli, kun ois seinään kävelly! Otin kortit kouraan ja marssin respaan. Vaihdoin huoneen kuudennen kerroksen huoneeseen. Olkoon sitten vaikka betoniseinään päin, kunhan on puhdas ja raikas! Huikkasin papoille huoneen ovelta, -"Romut nippuun! Nyt tuli muutto!"
Kävelin haistamaan uuden huoneen ja se oli puhdas. Koukkasin laukun ja papat ja sitten mentiin. Huone on etupihalle, mutta tästä näkee myös Go-juna-asemalle. Ja lentokoneita lappaa ainakin nyt koko ajan yli. Saa kelvata!

Puol kuudelta lähdettiin Ainolle ja Brucelle. Ensimmäisen kilometrin jälkeen huomasin, että kylmälaukku jäi hotelliin. Ei sitten onnistunut sekään lähtö. Takaisin paluu ja laukku kyytiin. Ruuhkaa oli vielä jonkin verran, mutta ei haitaksi asti. Oisko vartti myöhästytty alkuperäisestä suunnitelmasta. Aino oli laittanut meille lohta, perunamuusia ja papuja. Jälkkäriksi Bruce keitti kahvit ja A paistoi pikkuleipiä. Siinä ootellessa nassuteltiin tuoreita mansikoita ja vadelmia. Hyvää oli! Syömisen päälle näytettiin vielä Jäsen R:lle vanha kaitafilmi Ainon ensimmäisestä Suomenmatkasta vuodelta 1960. Olihan se aika yllättävää Rekenkin nähdä sukulaisiaan pyörimässä piiriä ja tekemässä kaikenlaisia temppuja Pikkulan pihalla. Oli aika tyytyväinen näkemäänsä.

Nyt kello on jo vaikka mitä. Silmät luppasee ja papat tuhisee. Huomisen kuviot on vielä auki. Jos aamu alkaa yhtä lupaavasti kuin tänään, en edes yritä nousta sängystä... - Soon öitä!